Hyvä – Huono elämä

Hyvä – Huono elämä

Meillä on Fitnessmalli 2018 finaalikon kanssa jo kaksi yhteistä koulutusviikonloppua takana, jotka ovat olleet monella tapaa tunteikkaita. On iloittu, naurettu ja koettu onnistumisia yhdessä ja välillä nyyhkitty ja tirautettu muutamia kyyneliäkin. En olisi ikinä etukäteen uskonut, että näin lyhyessä ajassa meistä voisi hioutua näin timanttinen tiimi.

Ehkä tärkeimmät vaikuttajat meidän timanttiselle tiimihengelle ovat meidän Fitnessmalli kilpailun mallimamma Emmi Lehtomaa sekä koordinaattorimme Anna Korhonen. He ovat alusta asti luoneet hyvää tiimihenkeä ja saaneet tempaistua meidät rohkeasti mukaan Fitnessmallien maailmaan. Meille suunnitellut koulutukset sekä erityisesti Emmin Life Coaching ovat olleet tosi hyviä. Toisin sanoen meidät on ryhmäytetty hyvin.

Ajattelin jakaa yhden yksinkertaisen, mutta hyvän Life Coaching tehtävän, jonka toteutimme tyttöjen kanssa Rukalla. Voit toteuttaa sen yksin ja tarvitset siihen vain kynän ja paperia.

  1.  Jaa paperi viivalla kahteen osaan siten että viivan toisella puolella on kaikki hyvä ja toisella puolella on kaikki huono, jota sinulla on tällä hetkellä elämäntilanteessasi (eli hyvät = iloa, energiaa, hyvää mieltä tuovat ja huonot = surua, väsymystä ja pahaa mieltä tuovat jne.) Kummasta muodostuu isompi alue?
  2. Kirjoita hyvälle alueelle “hyviä” asioita ja huonolle alueelle “huonoja” asioita.
  3. Laske hyvät ja huonot asiat. Kumpia on enemmän? Kuinka monta prosenttia asioista on hyviä/huonoja? Olitko alunperin ajatellut alueiden koot suurinpiirtein oikein? Ovatko jotkin asiat sekä hyviä että huonoja?
  4. Oletko tyytyväinen tämänhetkiseen elämäntilanteeseesi? Haluatko lisätä hyvien asioiden määrää tai vähentää huonoja asioita? Pohdi koetko olevasi onnellinen?

Ps. Se täytyy muistaa, että kenenkään elämä ei ole täydellistä ja jokaisella on jonkin verran näitä “huonoja” asioita. Tämä tehtävä auttaa kuitenkin lisäämään niitä asioita jotka tuovat lisää iloa ja onnellisuutta elämään ja vähentämään huonoksi kokemiaan asioita.

Kansikuvan on ottanut ihana Anna Korhonen



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *