Kesäloman kuulumiset

Kesäloman kuulumiset

Postaus tehty yhteistyössä Instrumentariumin kanssa

Vauhdikas kevät ei ole jättänyt tilaa edes kirjoittamiselle. Kevät on mennyt töiden ja viimeisten opintojen parissa. Nyt kaikki opintopisteet on kerättynä, työt ohi ja harrastuksetkin hiljenneet kesätauolle. Elikkä täällä ollaan kesäloma fiiliksissä! Täysin tekemättömänä lomaa en tietenkään lusi, vaan tyypilliseen tapaani ohjelmaahan riittää.

Muun muassa seuraava viikonloppu menee ystävien valmistujaisissa ja melkein lennosta matkaamme Turkuun, jossa kisataan 5.6 Paavo Nurmi Games. Olen myös mukana Fitnessmalli 2018 finalikossa ja Turun jälkeen suuntaan mimmien kanssa kohti Rukaa ja City Survivors tapahtumaa (8-10.6). Näihin monelmpiin kannattaa lähteä messiin; Paavo Nurmi Gamesiin nauttimaan isojen kisojen kisakatsomon tunnelmasta ja City Survivorsiin haastamaan itseään ja tiimikaveriaan. Kesä tulee olemaan täynnä tämäntyylistä meininkiä ja välillä minut saattaa bongata myös Unisportin asiakaspalvelusta Meilahdesta tai Kluuvista.

Mikä ihaninta, tämä kevät on ollut lämmin ja aurinkoinen (ja toivottavasti jatkuisi myös sellaisena ♥) Olen pyrkinyt tekemään kaiken mahdollisen ulkona aina vain kun siihen on ollut mahdollisuus. Silmät tulisi kuitenkin suojata auringonvalolta ja onneksi olimme muutama viikko sitten Maijun ja Tanjan kanssa Inspiration Blog Awardseilla, jossa oli näytillä laaja kokoelma Instrumentariumin kevään ja kesän aurinkolasitrendejä. Siellä sitten sovittelimme ja mallailimme laseja ja jokaiselle meistä löytyi omat lempparit.

Minun silmäni ovat tosi valonherkät ja siksi aurinkolasien laadulla ja koolla on oikeasti merkitystä. Rakastan isoja ympyrän muotoisia laseja ja onneksi sellaiset löytyivät myös kesän trendeistä. Oikeastaan mallistosta löytyi useita suuria ja peittäviä lasimalleja. Olen joko sovitellut aiemmin väärän mallisia/kokoisia aurinkolaseja tai sitten pääni on vain iso, sillä usein lasit näyttävät kasvoillani liian pieniltä. Nämä kuvassa näkyvät lasit sen sijaan olivat ihan passelit. Suojaavat hyvin auringonvalolta ja näyttävätkin vielä kivoilta! Mun lasit ovat  CHLOÉ :lta ja ne on nyt tällä hetkellä -20% Instrumentariumin nettikaupassa! Kannattaa myös käydä testaamassa Instumentariumin liikkeessä. Kyseistä mallia löytyy Helsingistä Aleksin ja Stockmannin Solaris-myymälästä.

Ihania kesäisiä fiiliksiä sinne! ♥

Kuvat: Jere Viinikainen



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *